Syksyfiilistä

Tää viikko on mennyt suuressa masennuksessa. Mummun virallinen kuolinsyy taisi sitten loppujen lopuksi varmistua Creutzheldt-Jakobin taudiksi Saksaan lähetettyjen näytteiden perusteella. Ruumiinavauksen tuloksia vielä odotellaan, mutta toisaalta jo tuo tauti itsessään on kuolemantuomio.
Helpottavaa on kuitenkin tietää se, että vaikka oikeaa diagnoosia ei saatukaan ajoissa, niin tuota tautia ei olisi pystynyt parantamaan. Miksi lähes kaikkien mun lähipiirissä pitää kerätä noita harvinaisia sairauksia?:(

Jannu, josta kerroin jo tässä, oli ilmeisesti pelästynyt poliisin yhteydenottoa sen verran, että palautti puuttuneet korut välittäjän kautta. Rahoja ei kuitenkaan ole vielä kuulunut ja viety riisipakettikin;) loistaa vielä poissaolollaan. Mutta kuten sanottu jo aikaisemmin, törkeää!

Parilla viime viikolla olen yrittänyt palautella mieliin, miltä tuntuu liikkua lähes joka päivä. Se tuntuu siltä, että aamulla joutuu kierähtämään sängystä ylös, kun vatsalihakset ovat niin kipeät ettei muuhun pysty;) Suosittelen kuitenkin edelleen sitä tankotanssia, tokan kerran jälkeinen olo on jo huomattavasti vähemmän kipeä!

Tästä päivästä en ole vielä päässyt kroppana kanssa yhteisymmärrykseen, se ei osaa kertoa haluaako liikkua vai ei:) Toisaalta, jos iltapäivällä ei sataisi, voisi vaikka leikkiä aktiivista ulkoliikkujaa ja käydä kävellen kaupassa (todennäköisyys tälle on kyllä äärettömän pieni;)).

Mielessä tänään pyörii:
Montako tuntia vielä siihen, että saa lähteä kotiin?
Montako hommaa pitää vielä tehdä ennen sitä kotiinpääsyä?
Kuinka ihminen voi olla näin väsynyt?!
Ja, joko mä voisin muuttaa johonkin muualle?:)

Kaunista sateista päivää kaikille!