Liikuntaa ja ostoksia lauantain ratoksi

Megasale Pirkkahallissa! Mä odotin tolta tapahtumalta kyllä jotain paljon enemmän. Valtava halli ja sisällä tuntui ihan autiolta. Olihan siellä niitä kojuja ja myyjiä, mutta silti...
Josko seuraavalla kerralla useampi myyjä/asiakas olisi jo kiinnostunut tuosta tapahtumasta, niin tilastakin tulisi varmasti viihtyisämpi.
Mutta mä löysin silti yhdet ihanuudet! Tamariksen kertakaikkiaan ihanan väriset kävelykengät!
Ja ne jotka mua yhtään enempää tuntee, tietää, että mä tallustelen 90% ajastani hyvin matalissa olemattomissa koroissa. Mutta noi sulatti kyllä mun sydämen ihan täysin <3
Huomatkaa myös päheen väriset sukkikset. Veljellä meinas mennä sylki väärään kurkkuun, kun näki ne:D Ihan eivät ole tottuneet näkemään mulla ton värisiä, kun yleensä käytän vain ja ainoastaan mustia.

Olin ostanut CityDeal:n kautta pari lahjakorttia Kuparitalon vohvelikahvilaan ja käytettiin äidin kanssa niistä tänään toinen. Voiko onnellisempia ilmeitä enää olla?:)

Oon viime aikoina alkanut haikailemaan takaisin koulun penkille. En siis mitään työajan ohessa tapahtuvaa opiskelua, sitähän mä teen nytkin parhaillaan, vaan ihan oikeaa pelkästään koulunpenkillä istumista. Kaipaan sitä, että joka aamu ei välttämättä tarvinnut herätä siihen kellonsoittoon vaan sai nukkua vaikka tunnin ylimääräistä. Ja sitä, että päivät näin jälkikäteen muistellen olivat sittenkin paljon lyhyempiä kuin nykyään. Ja sitä, että jos mokasit tentissä, niin teit sen mokan ainoastaan itseäsi kohtaan. Tällä hetkellä, jos teen mokan, siitä on yleensä suuremmat vaikutukset ja paljon useammalle ihmiselle.

On tainnut vaan aika kullata muistot:)

Mä kyllä vihasin sitä opiskelua itsessään ylikaiken. Samoin vihasin sitä ainaista rahan puutetta, vaikka mulla asiat tosi hyvin olikin, kun sain olla kaikki kesät hyväpalkkaisessa työssä ja asuin kuitenkin melkein puolet viikoista vielä vanhempieni luona (niin, en mä siellä opiskelupaikkakunnalla ihan kauheasti viihtynyt, kun poikaystäväkin oli siihen aikaan kotikaupungissa;).

Totuus taitaa kuitenkin olla se, että ei musta ole enää heittäytymään täysin kokopäiväiseksi opiskelijaksi. Ei sitä varmaankaan kestäisi (kenenkään) pää eikä myöskään kukkaro. Nostan hattua ystävälleni, joka vielä yli kolmekymppisenä irtisanoi itsensä ja lähti opiskelemaan omalta tuntuvaa alaa. Ja tuntuu jopa viihtyvän valintansa kanssa, vaikka rahan kanssa tekeekin tiukkaa.

Mulla oli juuri keskustelu mun pomojen kanssa ja kysyivät, että mitkä mun pitkän tähtäimen suunnitelmat on. Pystyin sillä hetkellä ihan rehellisesti vastaamaan etten tiedä. Olen koko vuoden elänyt kuunvaihde kerrallaan ja ajatellut, että kyllä mä sitten ensi kuussa teen sitä ja sitä. Taitaisi ilmeisesti tässä vaiheessa vuotta olla aika päättää, että nyt aletaan elää päivä kerrallaan ja tehdään just sitä, mikä sille hetkellä hyvältä tuntuu!

Syksyfiilistä

Tää viikko on mennyt suuressa masennuksessa. Mummun virallinen kuolinsyy taisi sitten loppujen lopuksi varmistua Creutzheldt-Jakobin taudiksi Saksaan lähetettyjen näytteiden perusteella. Ruumiinavauksen tuloksia vielä odotellaan, mutta toisaalta jo tuo tauti itsessään on kuolemantuomio.
Helpottavaa on kuitenkin tietää se, että vaikka oikeaa diagnoosia ei saatukaan ajoissa, niin tuota tautia ei olisi pystynyt parantamaan. Miksi lähes kaikkien mun lähipiirissä pitää kerätä noita harvinaisia sairauksia?:(

Jannu, josta kerroin jo tässä, oli ilmeisesti pelästynyt poliisin yhteydenottoa sen verran, että palautti puuttuneet korut välittäjän kautta. Rahoja ei kuitenkaan ole vielä kuulunut ja viety riisipakettikin;) loistaa vielä poissaolollaan. Mutta kuten sanottu jo aikaisemmin, törkeää!

Parilla viime viikolla olen yrittänyt palautella mieliin, miltä tuntuu liikkua lähes joka päivä. Se tuntuu siltä, että aamulla joutuu kierähtämään sängystä ylös, kun vatsalihakset ovat niin kipeät ettei muuhun pysty;) Suosittelen kuitenkin edelleen sitä tankotanssia, tokan kerran jälkeinen olo on jo huomattavasti vähemmän kipeä!

Tästä päivästä en ole vielä päässyt kroppana kanssa yhteisymmärrykseen, se ei osaa kertoa haluaako liikkua vai ei:) Toisaalta, jos iltapäivällä ei sataisi, voisi vaikka leikkiä aktiivista ulkoliikkujaa ja käydä kävellen kaupassa (todennäköisyys tälle on kyllä äärettömän pieni;)).

Mielessä tänään pyörii:
Montako tuntia vielä siihen, että saa lähteä kotiin?
Montako hommaa pitää vielä tehdä ennen sitä kotiinpääsyä?
Kuinka ihminen voi olla näin väsynyt?!
Ja, joko mä voisin muuttaa johonkin muualle?:)

Kaunista sateista päivää kaikille!

Hautajaiset

Do I need to say more?

Tässä tämä, tunteet vielä liian pinnassa mihinkään muuhun :(

Uusien lajien syksy :)

Tänään tuli kokeiltua taas uutta lajia. Elokuussahan olin siellä jousiammuntaopetuksessa ja nyt oli vuorossa... tankotanssi!
Musta on tullut ilmeisesti yllytyshullu, koska ystäväiseni P-M sai mut houkuteltua tonne. Hän puki kyllä sen ennen tuntia olleen fiiliksen hyvin sanoiksi: tuntuu ihan kuin olisi norsuna posliinikaupassa;)
En koe olevani, todellakaan, sieltä notkeimmasta päästä, joten toi tunti aiheutti kieltämättä useita naurunpyrskähdyksiä ja jopa yhden pyllähdyksen;) Pyörähdykset, eikä varsinkaan palomies, eivät meinanneet mennä tajuntaan ollenkaan, mutta istuminen oli jostain syystä tosi helppoa. Kiitokset Studio Moven Sannalle hyvästä tunnista, aion varmasti kokeilla vielä uudelleenkin. Siis heti, kun käsien mustelmat ja jalkojen arkuus on parantunut:)
Ja kiva huomata, että muidenkaan ekat tunnit ei ole olleet niin
auvoisia:)

Nälkäpäiväosallistuminen ja hymyn saaminen kerääjältä: check!
Onnistunut ja suht halpa shoppailukierros Sokoksella: check!
Ihana synttärikortti ystävälle: check!
Pankkiasioiden hoito: check!
Tän päivän työt: öö... check? ;) Onhan ne siellä vielä huomennakin:)

Tänään tarttui mukaan:

Pitää ilmeisesti opetella rajailemaan noita kuvia, niin saa ylimääräiset varpaat pois kuvista:)
Mukaan tarttui siis nilkkasukkia, meikkisieniä, vihdoin uus hiusharja (vanha olikin jo sen näköinen, että sieti löytää tiensä roskiin), hiuspantoja reenejä varten, keittiöveitsi ja Marimekon meikkipussukka. Ja noita kortteja oli pakko ostaa useampi, kun olivat niin nättejä. Jos olisin vaikka hetken kummitätini suosiossa, hän nimittäin pitää korteista yli kaiken:)




Ja vielä tarkempi kuva niistä korteista. Eikö olekin nättejä?















Nyt pitää alkaa pakkaamaan huomista liikuntasuoritusta varten. Mitäköhän siitäkin tulee?;) Pitääkin muistaa ottaa kamera mukaan!

Kiittämättömyys on maailman palkka

Tuntuu, että lähipiirissäni on tapahtunut paljon surullisia asioista lähiaikoina.
Ystäväni aviomies on aina ollut tosi avulias ja ystävällinen sekä tutuille että vähän tuntemattomammille (älyttömän vaikea sana). Tällä viikolla tuo ystävällisyys sitten kostautui aika ikävällä tavalla.
Ystäväni oli aviomiehensä kanssa majoittanut aviomiehen puolitutun, jonka tyttöystävä oli heittänyt pihalle. Tämä herra J oli sitten punkannut ystäväni luona viikon verran ja tänä aikana tyhjentänyt kaapeista pienet kultaesineet ja pikkurahat. Ei kuulosta kovin suurelta, mutta mukana meni aviomiehen vanhempien vihkisormukset, joilla tietysti oli suuri tunnearvo.
Nyt tämä herra J ei tietenkään vastaa enää puhelimeen eikä hänellä ilmeisestikään ole aikomusta palauttaa varastamiaan tavaroita.

Tilaisuus tekee varkaan.

Mielestäni herra J:n käytös on äärettömän törkeää ja väkisinkin aloin miettimään, että oliko J:llä jo valmiiksi suunnitelma valmiina. Josko tuo tyttöystävä-selityskin oli vain selitys ja hän muutti ystävälleni, koska kuvitteli, että sieltä voisi irrota enemmänkin arvotavaraa? Toisaalta toinen vaihtoehto on se, että hän päätti palkita ystävieni  hyväntahtoisuuden tällä tavalla.

Olen todella pahoillani ystävieni puolesta. Surullista, että ystävällisyydestä rankaistaan tällä tavalla. Ainoa neuvoni heille oli, että uhkaisivat poliisilla, jos siitä nyt mitään apua olisi. Tärkeintä nyt vain olisi saada ne tunnearvoiset tavarat takaisin, koska niiden rahallinen arvo ei kovinkaan suuri ole. Pahoin vain pelkään, että J taitaa olla jo kiikuttanut ne johonkin panttilainaamoon.

Tämän tarinan kuultuani olen itse entistä varovaisempi vieraisiin luottamisen kanssa. En ole koskaan ollut kovin luottavainen, mutta nyt taidan olla vielä vähemmän.

Pitäisikö välillä keksiä jotain iloisempia asioita?

Kuten esimerkiksi se, että tänä aamuna satoi vettä kaatamalla, bussi oli myöhässä ja myöhästyin jopa vaihtobussista. Mut hei, lämmin oli ainakin :)

Got to love my hairdresser!

Taas sain ihanat värit! <3

Lauantai oli tätä:

 Käytiin Pyynikin Palloiluhallilla kaksi tuntia zumbaamassa.
Siellä oli muutama muukin...

Lauantai oli myös tätä:

Haettiin ystäväiseni pihasta ylimääräisiä omenia pois kuleksimasta. Nyt niistä tarvitsisi vielä jotain tehdäkin. Huomiselle päivälle oli omenapaistos suunnitelmissa, mutta taitaa nyt kyllä jäädä tekemättä, aamulla herätys 5.50 :(








Sunnuntai on mennytkin lähinnä liikkuessa (kaksi tuntia heti aamusta LesMills-ohjelmia ja porukoilta kotiin kävellessä sen jälkeen).

Kokeilin tänään myös ensimmäistä kertaa Valion Aura ruokakermaa. Vaikka kovasti homejuustosta pidänkin, niin tuosta ei kyllä lempparia tule, jotenkin liian teollisen makuinen. Hyvän pastan ja hyvien mausteiden kanssa se menettelee. En siis pysty suosittelemaan tuota. Kolme juustoa-ruokakerma sen sijaan on täydellistä!

Pukeudu punaiseen! Tai ainakin vaaleanpunaiseen :)

Tiesittekö, että sydän- ja verisuonitaudit ovat naisten ja miesten yleisin kuolinsyy? Mä en tiennyt.

Tänään on se virallinen Pukeudu punaiseen-päivä. Suomen Sydänliiton pyrkimys on parantaa naisten tietoisuutta sydänterveydestä ja kiinnittää huomiota parempiin ruokailutottumuksiin. Lisää tietoa täällä.
Koen tämän päivän itselleni erityisen tärkeänä, koska jo lapsena sain jatkoajan ihanan sydänkirurgin käsien kautta.

Mulla diagnosoitiin syntymän jälkeen mitraaliläpän vuoto, jota ei ollut tarpeen korjata, mutta jota kuitenkin piti lääkitä ja tarkkailla vuoden välein. Olin lapsena helposti väsähtävä ja sain koululiikunnastakin vapautuksia sydämeni takia (mikä ei aina ollut ihan huono juttu:)).

Vuonna -94 sitten ihan tavallisella vuosittaisella tarkistuskäynnillä lääkäri sanoikin löytäneensä jotain muuta... Voitte uskoa, että oli maailman suurin järkytys, kun lapselta kysyttiin, että miten sä voit olla vielä hengissä!

Mulla todettiin ALCAPA. Helposti selitettynä toi tarkoittaa sitä, että mun veri kiersi sydämessä väärään suuntaan. Hienompi lääketieteellinen selitys sille kai on, että vasen sepelvaltimo lähtee keuhkovaltimosta, vaikka sen pitäisi lähteä aortasta. Ja se lääkärin kysymys johtui siitä, että yleensä tuon vian kanssa elävät lapset joudutaan leikkaamaan jo pian syntymän jälkeen, koska myöhemmin eloonjääntiprosentti on heikko. Mä olen siis jonkin sortin ihmelapsi :)

Kaks kuukautta tosta lääkärikäynnistä mä olin HYKS:ssä leikattava, ja kahdeksan viikkoa sen jälkeen pääsin vihdoin kotiin "komea" vetoketju rinnassani.

Nyt 17 vuotta myöhemmin mä oon edelleen elämästäni kiitollinen Heikki Sairaselle. Vaikka se aika oli silloin äärimmäisen raskasta, niin en sitä vaihtaisi mihinkään, koska nyt mä olen kunnossa ja jaksan harrastaa ja elää täysillä <3

Ja vaikka käyn edelleen puolentoista vuoden välein tsekattavana TAYS:ssa, niin sanoisin sitä aika pieneksi vaivaksi kaikesta tästä ihanasta :)

Pitäkää sydämistänne huolta, mä ainakin teen niin!

Keskiviikko

Bodycombat, got to love it <3
Tästä se reeniputki taas alkaa!

Lauantai ja Vares ja sukkanauhakäärme

Tiedän, että tämä tulee myöhässä, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)
Lauantai oli täynnä ohjelmaa, vaikka mun olisi kai pitänyt maata vielä sohvalla parantelemassa poskea eikä kulkea kaupungilla pelottelemassa lapsia turvonneella ja mustuneella naamalla.
Aamupäivä meni Tampereella ostoksilla perheen kanssa. Lällyä, tiedän, mutta harvinaisen mukavaa, jos tuollaiseen reissuun suostuu mukaan ainoastaan kerran vuodessa :)
Pikkuveli sai mustan puvun mummun hautajaisiin (ja ensi vuoden ylioppilasjuhliinsa) ja sovitusoperaation Koisolla oli sangen hupaisa. Veikka-parka kun on laiska urheilija henkeen ja vereen niin hän ilmeisesti tuumasi, että riittää, kun se puku päällä vain seisoskellaan eikä sitä tarvitse mitenkään mallailla :) Pienen suostuttelun jälkeen liikettä löytyi edes vähän ja pystyttiin toteamaan, että hän saa kädet nostettua ylös eikä takki jumita ah niin "valtavista" hartioista;)
Harmi kun ei sattunut olemaan kamera mukana tuolla reissulla;)
Mäkin sain ostaa itselleni jotain pientä kivaa. Mukaan tarttui Lancomen Dolls Eyes-ripsari ja vieläpä hyvällä alennuksella. Kiitokset tästä kuuluvat Sokoksen Kauneusviikoille.
Lisäksi alistuin ostamaan elämäni ensimmäisen Gerry Weberin, onko musta siis tulossa vanha? Kuvaa tulossa, kun saan hovikuvaajan nakitettua:) Ja se kuva tulee sillä ihanalla pinkillä Sonylla:)

Käytiin vielä illalla P:n kanssa katsomassa mun elämän eka Vares. En pahemmin noista kotimaisista leffoista perusta (ei ole Uunon voittanutta:)). Päähän iskostunut liiankin hyvin lapsena katsotut mustavalkoiset, joissa musiikki oli ihan liian lujalla ja puheesta sai hädin tuskin selvää.
Nyt kuitenkaan ei muuta mielenkiintoista leffaa sattunut menemään, joten jouduin taipumaan. Kertaakaan en vajaan parituntisen aikana katsonut kelloa, mutta odotin silti vähän enemmän. Voisiko seuraavaan leffaan saada vaikka yhden räjähdyksen enemmän tai jotain enemmän Bondmaista sukeltelua?;)
Antti Reini saa kuitenkin täydet pisteet kotiin eikä vähiten sillä, että jotenkin kummasti se jaksaa sytyttääkin...:P

Voisko tää viikko jo loppua?

Hammassärky on ollut sen verran megalomaanista, että kaksi edellistä yötä on mennyt 5h unilla. Ja kun huomioi sen, että mun ihan minimi unen määrä, millä pärjään on 7,5h, niin saatte kuvitella, että työpäivät on ollut järjettömän mukavia. Not. Siihen kun lisätään vielä tää normaali kuunvaihteen kiire, niin tää viikko on todellakin niiiin nähty!
Huomenna pääsee onneksi taas viikon tauon jälkeen reenaamaan!

Eilen jaksoin kuitenkin ulkoilla edes hetken verran ja alla muutama uudella ihanalla pinkillä kameralla napattu otos:

Hooooot!!

Tarviiko sanoa muuta?

Ah, nuo niin ihanat viisaudenhampaat

On tullut vietettyä muutama päivä hiljaiseloa. Tiistai ja keskiviikko meni kiireessä töissä, kun yritin tehdä mahdollisimman paljon kahdessa päivässä, jotta tuuraajille olisi loppuviikosta vähemmän tekemistä omiensa lisäksi. No, onneksi tästä taisi nyt kuitenkin tulla ainoastaan kahden päivän poissaolo töistä.

Nii, multa leikattiin viimeiset viisurit pois tiistaiaamuna. Mun hampaita ei oo koskaan jouduttu paikkaamaan ja edellinen viisurileikkaus meni hyvin (ihanasta Väinöstä <3 johtuen), niin pelon määrä TAYS:iin mennessä ei ollut valtava. Mutta vähänpä siellä hoitajat mua tunsivat, kun alkoivat ehdottelemaan, että jos laitettaisiin parempaa puudutetta ja kivunlievitystä kanyylin kautta. Itkuhan siitä tuli ja huimaamaan alkoi samantien.
Pitää varmaan seuraavaa ihan mitä tahansa toimenpidettä varten pyytää laittamaan mun kansion päälle lappu: älkää vaan puhuko neuloista potilaan kuullen ellei hengenlähtö ole lähellä!
Osasin ilmeisesti kuitenkin tuherrukseni keskellä olla niin vakuuttava, että homma luvattiin tehdä ihan tippoja. Pidin kuitenkin koko operaation ajan käteni hyvin visusti peiton alla ettei kukaan vaan päässyt tuikkaamaan siihen mitään ylimääräistä:)
Reilu tunti noiden kahden hampaan kanssa meni ja ilmeisesti alaleuan hermokin pysyi ehjänä, ainakaan vielä toinen puoli naamasta ei retkota mihinkään suuntaan :) Tai no, mahtaisiko sitä edes tän kauniin turvotuksen alta nähdä:) Anyway, lääkäri TAYS:ssa oli tosi ammattitaitoinen ja osasi rauhoitella myös tällaista hysteeristä aikuista.

Tänään uskaltauduin käymään naamani kanssa kaupassa ja sain kyllä "muutamia" katseita osakseni. Kaverin sanoja lainaten: "Sä näytät ihan siltä kuin ukkosi olisi kerran sun käskenyt jotain tehdä etkä totellut." Jepjep. Parempaan suuntaan ollaan onneksi menossa ja nyt ovat pirulaiset kaikki poissa!

Note: olisi mulla kuvakin ollut eilisen/tän päivän lookista, mutta taidan pitää ne kuvat ihan itselläni:)